Siinä se on ihanasti vinksallaan, kesäparatiisi. Juuri nyt keväällä pitäisi ryhtyä suunnittelemaan mökillä ensi kesänä tehtäviä remontteja ja uudistuksia, mutta jälleen kerran on vaikea ryhtyä toimeen. Mökkeilijä ei ole niin suunnitelmallinen, että olisi ottanut kaikista paikoista mitat jo aiemmin ja mittaaminen olisi talvella aika hyistä puuhaa. Taitaisipa ulko-ovienkin edessä olla melkoiset merituulen pakkaamat vallit. Keskellä pihaa on aina iso lumiharjanne, jonka molemmin puolin voi laskea vaikka pyllymäkeä, jos nyt mökkeilijä käy ylipäänsä paikalla. Lumikengillä tarpoen voi tehdä kierroksen tilan ympäri ja tarkistaa, että kaikki on kunnossa, mutta enpä muista, että olisimme kolanneet koskaan pihaan minkäänlaista reittiä - eihän mökillä ole edes lumikolaa. Ehkäpä kola ja lumilapio ovat tulevina vuosina tarpeen ja voimme nauttia talvisesta mökkeilystä lämmityksen etäohjauksen ja lasten kasvun myötä.
Mitä siis on tehtävissä? Pikkupuolelle on valmistumassa pikkukeittiö ja sen ylle parvi. Aina voi miettiä värejä: tulisiko syksyllä ladotuille paneeliseinille pastelliväri, neutraalia vaaleaa sävyä vai jonkinlaista harmaata? Minkälaiset keittiön kaapistot tilaan tulee? Entäpä lautalattian sävy? Parven puuosat? Sisustajan mieli askartelee verhoissa ja valaisimissa jo ennen kuin seiniin on saatu eristeet, se on varmaa. Nyt eristeet ovat paikoillaan ja on pintojen vuoro. Parvi on yhä aika lailla jäsentymätön, mutta innokas sisustaja on jo ehtinyt hankkia parvelle lukuvalaisimen. Koska mökki on noin 110-vuotias, mikään kovin moderni sisustus ei oikein istu.
Näkymä tulevalta parvelta alas pöytäryhmään ja ikkuna merelle |
Kyllästyin viime vuonna katselemaan monta vuotta käyttämättömänä olleen veneen pintaa, johon oli kasvanut melkoinen jäkäläviidakko. Se ei lähtenyt pois tavallisilla aineilla, välineillä ja kovalla työllä. Etsin kaupasta karkeimman mahdollisen juuriharjan ja ostin kokeeksi valkaisevaa Cif Super Creamia. Annoin aineen vaikuttaa kunnolla, ja aikamoisen työrupeaman jälkeen veneestä tuli aivan siisti. Myös tiikkiset tuhdot puhdistuivat samalla aineella noin kymmenen vuoden kertymistä.
Vielä menee muutama tovi siihen, että riippumatto ripustetaan paikalleen tuomen ja tolpan väliin ja mökkeilijä antautuu siihen köllöttelemään, kuitenkin maksimissaan ehkä viideksi minuutiksi. Mitkä ovat yleisimmät jalkineet, jotka köllöttelijällä on silloin jalassaan? Nokian Kontiot. Mökillä kun on usein meneillään rannansiivous tai metsätyöt, tai sitten mökkeilijä on etsimässä heinikoista metsämansikoita tai vattuja, ja siinä puuhassa tarpeen ovat kunnon kumpparit.
Heip!
VastaaPoistaGooglen kuvahaku ohjasi mut blogiisi ja mielenkiinnolla kyselisin tuosta riippumaton kiinnitystolpasta. Kuinka ootte sen laittanut maahan, että pysyy tukevasti pystyssä ja kestää isommankin ihmisen köllöttelyn?
Meillä olisi vastaavanlainen projekti ensi vuodeksi suunnitteilla, kun ei tämän uuden pihan puut oikein asetu ideaaliin riippumattojärjestykseen...
Hei!
PoistaLöysin kysymyksesi vasta nyt =) Toisaalta uusi kesä ei ole vielä tullut, joten aikaa tehdä tolppasuunnitelmia on vielä paljon :) Tolppa on kooltaan 4x4" ja 60 cm siitä on maan sisällä. Lapiolla tehtiin 20x30 cm kokoinen kuoppa, johon keskelle tolppa. Kuoppaan laitettiin sitten pelkästään pieniä ja noin alle nyrkin kokoisia kiviä ja pinta siistiksi. Meillä maa on kovaa ja kivistä, joten pysyy tällä systeemillä ja kestää satakiloisenkin miehen - mikäli vain riippumatto pysyy kuosissaan :)