Rantakivi ja sen kaunis sammaloitunut pinta. Perheenäidin vauhdissa näpsäisemissä kuvissa keikkuvat horisontit, mutta niissä näkyy kauniiden kesäpäivien ihana rauha. Paitsi, jos myrskyää: silloin saa pidellä tosissaan sydvestistä kiinni! Keväällä ranta ei kuitenkaan ole tämännäköinen ennen kuin sen eteen on tehty paljon työtä: merivirrat tuovat rantaan valtavan määrän ruokoa, kaislaa ja muuta möyhentynyttä kasvimassaa, jotka siirretään talikoin, haroin ja kuormaajalla metsään maatumaan. Vanhan sahan jäljiltä meressä ajelehtivat uppopuut rantautuvat myös meille. Keräilen veden pyöristämiä pieniä puuaarteita, mutta kaikki isot puut sirkkelöidään ja poltetaan. Tai varastoidaan, sillä puuta tulee mereltä ja metsistä enemmän kuin ehdimme kesäisin käyttää. Kotiin emme mökkipuita kuljeta - leivinuunissa poltetaan järeitä halkoja. Välillä hiekkarannalta täytyy ruohia pois kaikenlaisia kasveja, ja vain rauhoitetut kasvit, metsämansikat ja satunnaiset mesimarjat jätetään paikoilleen.
Rannoilla kasvaa kolme rauhoitettua kasvia: pohjansorsimo, ruijanesikko ja kuvan luhtalemmikki. Pohjansorsimo on erittäin uhanalainen heinäkasvi, joten jos se kasvaa keskellä hiekkarantaa, se saa pysyä siinä. Ehkäpä pohjansorsimokasvuston voisi tarvittaessa siirtää toiselle rannalle tai hiekkarannan reunaan.
Mökiltä löytyy myös aarteita: terveisiä Ruotsista ja Venäjältä, sota-ajalta ja menneiltä vuosikymmeniltä. Vanhojen rahojen etsintä on kesäisin hauska harrastus, jossa apuna ovat metallinpaljastin, seula ja lapio. Ja jos oikein hurjiksi heittäydytään, niin kuopaistaan vähän kuormaajalla. Useimmiten saaliina on kasa vanhoja nauloja. Perinteisesti ennen vanhaan haudattiin tarpeettomat rojut maahan, joten olemme löytäneet mm. avaimia, munalukon, käsintehdyn ongenkoukun, ammuksia, hetekan, verkon painoja, kölirautoja, vesipumpun, kahvipannun nokan, sahanteriä, posliiniastioiden osia, kumisaappaan, pakin, limsapullon rinkulakorkkeja ja potkukelkan jalakset.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti